1.31.2017

Viikkoa ennen lomaa olen...

Olen toiminut hammaskeijuna. Olen katsonut Black Mirroria ahdistumatta. Olen välttänyt prokrastinaatiota (sillä pakko on paras muusa.) Olen nukkunut tosi huonosti, mutta siitä huolimatta olen ollut iloinen. Olen nukkunut tosi huonosti, ja juuri siksi tuntenut maailman romahtavan ympärilläni. Olen päättänyt vähentää Facebookkaamista. Olen ollut huolissani koirasta monella eri tasolla. Olen saanut nimettömän tiedoksiannon siitä, että koira ulvoo päivisin (siinä yksi taso.) Olen kokenut talosta poistumisen ahdistavaksi, koska en tiedä, kuka pihalla vastaantulevista on nimim. "Väsynyt naapuri". Olen tuntenut häpeää siitä, että koiramme valvottaa naapuria. Olen saanut niitin syvälle kynnen alle, sellainen sattuu. Olen rikkonut pieniä sääntöjä. En ole katunut sitä. Olen silti pysähtynyt suojatien eteen, ja tuntenut siitä hyvää mieltä, koska haluan olla tyyppi, joka pysähtyy suojatien eteen. Olen lähettänyt eteenpäin neulomani sukat ja melkein pyytänyt sitä anteeksi.

En ole voinut kovin hyvin, mutta hetkittäin on tuntunut siltä, että en ole voinut niin hurjan huonostikaan.

1.25.2017

Tulppaanit

Rakastin arkea, joskus. Muistan sen aika elävästi. Lomilta oli kiva palata arkeen, tykkäsin rytmistä. Ymmärsin jossain tosi syvällä sen, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan arjen huojentavasta rauhasta.

Tarkalleen ottaen taisin olla ainoa, joka siitä (Johanna Kurkelan biisin sanoin) puhui.

Nyt se on jotenkin harmaata mössöä. En haluaisi osallistua siihen. Odotan jotain, mutten ole varma, mitä se jokin on. Ainakaan se ei ole parin viikon päässä häämöttävä loma, jonne lähtö tuntuu rasittavalta, ja jonka jälkeen kaikki jatkuu samanlaisena kuin aina ennenkin.

Tajusin tämän osin tulppaanien kautta.

Tammikuu ei ole missään nimessä ollut koskaan suosikkikuukauteni, mutta vielä joitakin vuosia sitten taisin ajatella iloissani, että ainakin kaupasta saa tulppaaneja. Tulppanit tekivät kaikesta jotenkin siedettävää.

Mutta nyt uusi tulppaaninippu ei tuo iloa. Ne muistuttavat siitä hetkestä, jolloin ne pitää heittää roskiin. Sulloa biojäteroskikseen. Huomata, ettei taas piitannut niistä paskan vertaa.

Mies mutisi äsken jotain siitä, miten viimeisin ostettu tulppaaninippu olisi myös viimeinen. Tietenkin se tuntui kurjalta, mutta myös jotenkin armolliselta. Kukaan ei osta tulppaaneja, kenenkään ei tarvitse kohdata sitä, etteivät ne ilahduta, eikä kenenkään tarvitse laittaa niitä roskiin.

Enää ikinä.

1.22.2017

Vatsasi parhaaksi

(Kahvi muuten närästää.)

Luin hiljan Alanna Collenin kirjan Kehon mikrobit, josta selvisi - jos nyt vedän viivasuoriksi niitä mutkia, joita epäilen Collenin jo hieman oikoneen - että kun verrataan heitä, jotka kärsivät uusista ja jännittävistä länsimaisista ongelmatiloista ja heitä, jotka eivät kärsi, yksi merkittävimmistä eroista on kuidun määrä ravinnossa.

Ei siis hygienia varsinaisesti, jos kohta enenevät antibioottikuurit löytyvät myös siltä uusien ja jännittävien ongelmatilojen puolelta.

Lisäsin siis ravintooni varovaisesti hieman kuitua. Ei nyt puhuta siitä, että lusikoisin aamuisin vehnäleseitä suoraan paketista, mutta ei paljon vähemmästäkään.

Eräänä aamuna olin sitten matkalla jonnekin ja havaitsin jotain hämmentävää. Vatsani tuntui voivan todella, todella hyvin.

Ei se tähän asti ole mitenkään erityisen ongelmallinen vatsa ollutkaan, jos kohta viime vuosina enenevässä määrin oikutteleva. Olen vain ajatellut, että se kuuluu ikääntymiseen. (Ja voihan se kuuluakin.)

Lisätään tähän vielä se, että olen aina pitänyt hyvän määritelmänä tässä kontekstissa sitä, että sisäelimistään ei tarvitse olla ikään kuin tietoinen. Jos tiedostaa keuhkoputkensa sijainnin, on kohta asiaa lääkärille ja apteekkiin, ja niin edelleen. Jos ei tiedosta, kaikki on varmaan ihan hyvin.

Pois se ihmisestä, että hänen keuhkoputkensa levittäisi hyvää oloa ympärilleen.

Mutta vatsani teki juuri sitä. Kaiken lisäksi istuin autossa, paikassa, jossa nähdäkseni kenenkään ei voi koskaan olettaa voivan hyvin. Ja vatsani tuntui siltä, kuin, no, kuin siellä olisi jokin pieni ja muikea aurinko säteilemässä rakkautta.

Ajattelin ensisijaisesti, että tämä on varmaan yksi tärkeä askel matkalla hyvinvointisaarnablogin perustamiseen, ja toissijaisesti, että pitääpä ostaa lisää vehnäleseitä.

Saatte potkaista, jos rupean saarnahommiin.

1.02.2017

B

Minulla on suhteettomaksi kasvanut ärsytyksenaihe.

Osa ihmiskunnasta kirjoittaa "dublo" tarkoittaessaan duploa.

Vain vaivoin hillitsen itseäni kysymästä, leikkivätkö heidän labsensa baljonkin dubloilla ja bitävätkö tenavat myös bikku kakkosesta.

(Olen bahoillani. Mutta toisaalta tämä helbotti.)

Kahvinjuontipäiväkirja+ Blog design by labinastudio.