Kriisini mikrotasolla

Omituinen päivä.

Heräsin korvatulpat korvissa. Yleensä nukun ilman, mutta ilmassa on lempeä, joka valitettavasti konkretisoituu räytyneen rakkauden yöllisenä uikutuksena.

Heräsin siihen, että mies kertoo rättipatterin vuotavan. Kävi ilmi, että vuotovauhti oli noin 20 litraa tunnissa.

Ajattelin, että kaikki se ärsyttävä puhe resilienssin kasvattamisesta tarkoittaa varmaan sitä, ettei menisi ihan palasiksi tällaisten vastoinkäymisten edessä.

Vaikka en toki mennyt IHAN palasiksi. Äidillekin soitin vasta, kun tilanne oli jo ohi.

Illalla juoksin nopeammin kuin aikoihin. Ärtymys ja stessi harvoin kääntyvät vauhdiksi, ja silloinkin kun kääntyvät, ei jää sellaista tunnetta, että tässä olisi jotenkin voiton puolella. Ei nytkään (mutta vauhti oli kyllä!)

Tammi-, Lehti- ja Emmi-

-Muistatko kun sulla oli semmoset leikkihahmot kuin Lehtisalonen, Tammisalonen ja Emmisalonen?
-Joo!
-Missä he ovat nyt?
-Kuolleet.
-KUOLLEET?
-Joo. Ne oli vanhoja eukkoja. Löin ne hengiltä.

Meinasin laittaa tän Facebookiin kunnes tajusin, että mummoni lukee sitä ja saattaa tulkita itsensä vanhaksi eukoksi.

...tietysti, jos hän lukee tämän, häntä vituttaa oikeasti.

Se aika vuodesta

Koirani, tuo temppujumala, on syönyt huonosti viime aikoina.

Ruokaa on jätetty. Olemme osoittaneet kuppia ja kehoittaneet syömään loputkin. Meille on muristu.

Hetken, joka ei ollut aivan lyhyt, kuvittelin koiran olevan kuolemassa. (Vähät minä siitä, että ulkona se vaikutti olevan pikemminkin suvunjatkamistunnelmissa.) Sitten kuulin, että on normaalia, että koirat syövät keväällä vähemmän ja laihtuvat.

Helpotuin suunnattomasti.

Kaksi tuntia tämän jälkeen löysin koirasta yhden punkin ja yhden reiän, joka kuvitelmani mukaan on punkin aikaansaannos.

Siirryin sujuvasti pohtimaan sitä, kuinka monta vuotta eläin aikoo vielä olla vaivoinamme, roudaamassa punkkeja sisätiloihin.