Kerran, kun olin juuri aloittanut opiskelut, eräs ystäväni katkaisi välinsä minuun. Suututin hänet. Hän soitti, kun olin junassa, ja huusi.
Jälkikäteen hän sanoi, että oli ehkä ylireagoinut, mutta ei kuitenkaan - käsittääkseni - halunnut olla ystäväni enää. Käsitin asiasta tosi vähän silloin, enkä voinut kysyäkään, sillä emme enää olleet yhteyksissä. (Vielä vähemmän käsitän nyt, kun aika on haudannut muistoista suurimman osan.)
Noloa on kuitenkin myöntää, etten ikävöi tätä ihmistä - törmäsin juuri hänen Facebook-presenssiinsä ja koin suoranaista huojennusta siitä, ettemme ole enää tekemisissä - mutta haluaisin silti jotenkin näpäyttää. Koska oikeesti, vittu mikä temppu. Silloin joskus siis. Se, mitä en nyt ihan niin tarkasti muista.
Yritän kertoa itselleni, että haluni on kenties inhimillinen, mutta varmasti harmiton, jos jätän toimimatta sen mukaan. Ei sillä, että minulla on minkäänlaista käsitystä siitä, miten tässä nyt ylipäänsä voisi näpäytellä vaikka olisikin sellaisissa aikeissa.
Onneksi uratoiveeni eivät koskaan ole suuntauneet pahisteluun, olisin ankean huono sellainen, koomisten leffojen ja sarjakuvien surkeuspahis. Sellainen, jonka pahuus- ja maailmanhallintajuonet olisivat täynnä carcharodon megalodonin uitavia reikiä, ja joka viime hetkellä kompastuisi banaaninkuoreen ja täten tahattomasti tekisi itse omat suunnitelmansa tyhjiksi. Ehkä sellainenkin, joka ei edes yrittäisi vallata koko maailmaa, vaan yrittäisi tehdä itsestään kerrostalon roskakatoksen hirmuvaltiaan kyllästyttyään tapaan, jolla naapurit pistävät muovipusseja metallikeräykseen.
En tosin usko, että olisin sankarinakaan kovin kummoinen. Yllä kertomani anekdootin pohjalta alkaa olla selvää, että olisin se sidekick, joka ei tarinan aikana kertaakaan oikein pääse kärryille siitä, missä mennään.
Jälkikäteen hän sanoi, että oli ehkä ylireagoinut, mutta ei kuitenkaan - käsittääkseni - halunnut olla ystäväni enää. Käsitin asiasta tosi vähän silloin, enkä voinut kysyäkään, sillä emme enää olleet yhteyksissä. (Vielä vähemmän käsitän nyt, kun aika on haudannut muistoista suurimman osan.)
Noloa on kuitenkin myöntää, etten ikävöi tätä ihmistä - törmäsin juuri hänen Facebook-presenssiinsä ja koin suoranaista huojennusta siitä, ettemme ole enää tekemisissä - mutta haluaisin silti jotenkin näpäyttää. Koska oikeesti, vittu mikä temppu. Silloin joskus siis. Se, mitä en nyt ihan niin tarkasti muista.
Yritän kertoa itselleni, että haluni on kenties inhimillinen, mutta varmasti harmiton, jos jätän toimimatta sen mukaan. Ei sillä, että minulla on minkäänlaista käsitystä siitä, miten tässä nyt ylipäänsä voisi näpäytellä vaikka olisikin sellaisissa aikeissa.
Onneksi uratoiveeni eivät koskaan ole suuntauneet pahisteluun, olisin ankean huono sellainen, koomisten leffojen ja sarjakuvien surkeuspahis. Sellainen, jonka pahuus- ja maailmanhallintajuonet olisivat täynnä carcharodon megalodonin uitavia reikiä, ja joka viime hetkellä kompastuisi banaaninkuoreen ja täten tahattomasti tekisi itse omat suunnitelmansa tyhjiksi. Ehkä sellainenkin, joka ei edes yrittäisi vallata koko maailmaa, vaan yrittäisi tehdä itsestään kerrostalon roskakatoksen hirmuvaltiaan kyllästyttyään tapaan, jolla naapurit pistävät muovipusseja metallikeräykseen.
En tosin usko, että olisin sankarinakaan kovin kummoinen. Yllä kertomani anekdootin pohjalta alkaa olla selvää, että olisin se sidekick, joka ei tarinan aikana kertaakaan oikein pääse kärryille siitä, missä mennään.
Tästä tuli mieleen se, kun olin joskus parikymppisenä tosi pahoissa riidoissa erään ystäväni kanssa ja kulutin tosi paljon aikaa pohtien kostojuonen toteutusta. Juoni oli, että kävisin yöllä muokkaamassa ison kadunvarren mainostaulun tekstin pilkkaamaan häntä. Onneksi nykyisin en enää tappele ystävieni kanssa juuri koskaan, kun kostojuoneni ovat aivan älyttömiä, toteuttamiskelvottomia ja naurettavia.
VastaaPoistaMutta jotain tosi hienoa ja mahtipontista siinä on. Vaikka samalla ehkä semmoista, joka tunnustaa, että asia vähän kirpaisi, ja paras kostojuoni toki säilyttäisi illuusion jääkylmästä tunteettomuudesta.
PoistaSovitteko muuten sittemmin?
Juu, sovimme. Onneksi.
PoistaSe kuulostaa kauhean viisaalta.
Poista