Kirjaston e-kirjapalveluun tuli varhaisnuoruuteni merkittävin teoskokoelma, Belgarionin taru. Englanniksi.
Tartuin nostalgiasyöttiin kuin tonnikala trooliin ja luin välittömästi ensimmäisen osan. Ja kunhan vapautuvat varauksistaan, luen seuraavatkin.
Ensimmäinen osa oli sekä parempi että huonompi kuin muistin.
Huonompi, sillä sukupuoliasetelma oli vieläkin kökömpi kuin olin ajatellut aiemmin. Sarjan vahvin naishahmo, Polgara, huolehtii holhokistaan Garionista ja retkueen kaikista miehistä (eritoten kaikkien miesten alkoholinkäytöstä) pipo kireällä eikä ilmeisesti ole ikinä erityisen hyvällä tuulella.
Alkoi vituttaa. Hittoako se niiden ukkojen pitkitettyä nuoruutta kyttää? Menisi itse kaljalle ja jättäisi jätkät välillä huolehtimaan illallisesta (muhennos, kaikista kätevin retkiruoka ikinä) ja astioiden pesusta. Tai mahdollisesti nälkään nääntymisestä. Se onnistuu keltä vain, vaikka olisi kaljapäissään.
Sitten alkoi vituttaa, että alkoi vituttaa. Miksi Polgara-parka tungetaan tehtäviin ja huolenpitohommiin, jotka selvästi ovat hänelle tosi vastenmielisiä? Miksei hänen anneta laukata ympäri sekundääristä fantasiamaailmaa tekemässä kivoja asioita? Miksi hänen pitää hoitaa orvoksi jäänyttä sukulaispoikaa ja vetää pahan poliisin roolia, kun naisparan isäukko (hyvän poliisin roolin siepannut Herra Susi) selvästi olisi kyennyt lapsenpiiaksi ihan yhtä lailla? Isällä oli asiasta sentään jonkun sortin track record, Polgaralla oli vain ... niin, arvaatte, kohtu.
(Ennen kuin kysytte: kirja oli parempi kuin muistin, sillä olen viimeisten vuosien aikana antanut kirjan huonojen puolien paisua mielessäni kovin suuriksi. Onhan se ihan hauska kirja, etenkin jos on varustettu Y-kromosomilla, koska niillä nyt vissiin vaan on kivempaa.)
Naiset, olkaa oman elämänne Herra Susia ja jättäkää miehet selviytymään. Sinä myös, Polgara.
Hahaa, ei vitsi - olin täysin unohtanut tämän kirjasarjan olemassaolon! Vaikka hullunkiilto silmissä lainailin osan toisensa jälkeen koulun pihan toisella puolella sijainneesta pikkukirjastosta.
VastaaPoistaEi kyllä herännyt tämän perusteella varsinaista himoa lukea uudestaan. Taidan antaa Polgaran hopeisine suortuvineen painua takaisin unholaan.
Sä oot lukenut tän! Tietysti! Miten mahtavaa! Meillä on ollut sama hullunkiilto.
PoistaEhkä olet mua fiksumpi. Mutta pidän yhä Silkistä tosi paljon.
Voi Polgara-parkaa!
VastaaPoistaMinä en muista tästä sarjasta juuri muuta kuin hahmojen nimiä. No okei, niitäkin vain Polgaran ja Garionin verran.
Muistan kyllä pitäneeni Polgaraa vahvana naishahmona, mutta nyt alan epäillä vahvasti tätä muistikuvaa. Tai sitten ryhdyn oman elämäni Polgaraksi ja jatkan tätä marttyyriäidin roolia. Toistaiseksi harmaita hiuksia on löytynyt vasta yksi, mutta kunhan löydän lisää, riivin ne kaikki yhdeksi ryppääksi johonkin tähän ohimon (kuuluuko tähän väli?) seutuville.
No onhan se kieltämättä vahva nainen. Mutta sitä vaan, että pitääkö olla vahva otsa kurtussa, eikö voisi olla vahva iloisena? Eikö tilaa oikeasti ole iloisille vahvoille naisille? Ainakaan Eddingsillä ei oikein ole heille käyttöä.
PoistaToi on pelottavin ajatus jollain tasolla, että on oman elämänsä Polgara. Välillä tuntuu, että olen pipo vähintään yhtä kireällä.
Valkoinen letti ohimolla painamme siis kaikki menemään!